Kirkuminen tuntuisi hyvältä. Huutaminen, rääkyminen. En pääse tästä hiljaisuudesta, tukehdun. Hartiani särkevät niin, että tekisi mieli jäädä junan alle. Menen suihkuun, otan relaksantteja, masennuslääkkeitä ja unilääkkeitä. Ja huomenna sama uudelleen. Elämälläni ei ole arvoa, ei suuntaa. On kesäkuu ja minun sydämeni jäätyy. Kirjoitin joskus laulun siitä, mutta ei sekään ole minkään arvoinen.

Tahtoisin tuntea jonkun käsivarret ympärilläni.

(Ilmoitin sitten blogini blogilistalle. Mitähän tästäkin taas tulee.)