Oi, kuinka hylätyksi sitä joskus itsensä tuntee. Kompakti kasa hylättyä lihaa, yksin hämärässä, kuivunut muumio.

Sielu ja sydän mustelmilla, kolarin jäljiltä, telaketjujen ruhjoma.

Onko tämä se yö, jolloin repeän? Onko tämä se yö, joka saa minut luovuttamaan lopullisesti? Onko tämä se yö, jolloin kyyneleet loppuvat ja tilalle tulee jotain muuta, varmuus, päätös, finaali?

Minä en tiedä, mutta minä pelkään.