Tapasin eilen kasan ystäviä. Nautin heidän seurastaan, mutta jotenkin minua ahdistaa koko ajan enemmän kuin laki sallii. Olen niin väsynyt tähän sairauteeni, elämääni. Kuin masennus jotenkin olisi sulkenut minut sisäänsä, kääriytynyt ympärilleni, estäisi minua hengittämästä.

En tahtoisi katua elämässäni mitään. Mutta kadun. Olen pahoillani, että tein asioita, joita ei olisi pitänyt tehdä. Tietenkään en voi muuttaa menneisyyttä, katuminen on typerää. Mutta en voi sille mitään, ajattelen kuinka paljon paremmin asiat olisivat, jos en olisi koskaan sekaantunut mieheen.

Olen väsynyt ja minulla on päänsärkyä.