Mitä järkeä on käydä terapiassa, kun terapeutti haluaa minun luottavan itseensä ja minä taas haluan luottaa itseeni? Mä en osaa selittää tätä mitenkään järkevästi, mutta siis mua pelottaa ja inhottaa toi terapia, koska mä en hallitse itkuani. Mä en tahtoisi itkeä siellä enää, mutta aina mä kuitenkin itken. Ja se itku, se ei oo semmoista, joka tois jotain lohdutusta tai helpottais, ei, se tekee kaiken vain pahemmaksi, koska mä en pysty olemaan itkemättä. Musta tuntuu, kuin mun terapeutti pilkkaisi mua (ja mä sanoinkin sen sille) kyselemällä samoja itsestäänselviä asioita, jotka saa mut aina itkemään. Ja mä vihaan sitä kontrollin menettämistä aivan helvetisti. Onneksi on enää yksi käynti ja sitten se jää kuukaudeksi lomalle.

Älytön ahdistus päällä ja ulkoa kuuluu jotain musiikkia ja markkinahumua.