No nyt ahdistaa pikkuisen. Menen tänään työterveysasemalle ja mut ottaa vastaan paikan ylilääkäri, jota pelkään ja johon en luota yhtään. Ja hän saa tuolta psykopolilta mun koko epikriisin. Hittohemmetti, hän saa takuuvarmasti minut itkemään siellä vastaanotollaan, hän on ilkeä ja katsoo potilaita aina pitkin nenänvarttaan. Ja häneltä mun pitäis saada terveen paperit sitten... Voi hemmetti.

Iltasella tapaan erittäin-eksän pikkusiskoineen, sekä siskon puolison, kaikki mulle kovin tuttuja ja rakkaita ihmisiä. Tapaamista odotan innolla, mutta nyt sekin sekoittuu tähän epämääräiseen pelkoahdistukseen.

Onnistuin pitkästä aikaa (rasti seinään!) menemään nukkumaan illalla ja heräämään aamulla eikä päinvastoin. Tosin tämä ilta saattaa venähtää ja rytmi kääntyy uudelleen seinille.

Voi, kunpa kestäisin tuon kohtaamisen sen lääkärin kanssa. Ainakin voin sanoa hänelle suoraan, etten pidä tilanteesta enkä siitä, että hänellä on koko epikriisini, että en luota hänen vaitiolovelvollisuutensa pitämiseen. Voinhan? Vai onko se liikaa?