Kadulla ikkunani alla kulkee lapsiperhe. Isä, äiti, vaunuissa oleva imeväinen sekä korkeintaan kolmevuotias poika, joka kailottaa kirkkaalla äänellään: "Pillu, pillu, pillu!" Hyvähän se on, että jo pienenä tietää, mikä elämässä on se tavoittelemisen arvoinen asia.

Olen suorastaan hengästynyt tästä pakahduttavasta seuran tarpeesta. Tahtoisin kertoa juttuja, kuunnella tarinoita ja puhua puhua puhua. Nauraa. Huidella menemään jossain kaupungissa, nauttia oluen terassilla, polttaa ketjussa tupakkaa ja kirkua ampiaisia.

Mä haluan muuttua. Pienemmäksi ja iloisemmaksi. Laulaa... No niin. Riittää jo.

Sandaalit jalkaan ja menoksi. Ei kestä tätä nenäliinan kokoista kotia enää hetkeäkään.