Joskus sitä unohtaa, kuinka helppoa tiettyjen ihmisten kanssa on olla. Eilinen minimiitti Rappiotädin ja Minhin kanssa oli mitä mainioin, valokuvia ja olutta, naurua ja musiikkia. Minä rakastun näihin naisiin aina uudelleen ja uudelleen. He ovat kauniita ja vahvoja, molemmat.

Mistä päästäänkin oivallisella aasinsillalla taas tähän ikiaikaiseen itseinhooni. Eilenkin, kaiken naurun keskellä, minä tunsin olevani aivan saatanallisen ruma ja tyhmä seuraani verrattuna. Minun olisi päästävä tästä ajattelusta, ainakin pystyttävä vähän lieventämään sitä.

Tänään voisi ostaa kaupasta jotain hyvää (kurkkua!) ja katsoa vaikka jonkin elokuvan. Ellei sitten... niin. Ellen sitten päästä alkoholiongelmaani taas valloilleen. Huoh.

Ikkunani alla mennään naimisiin tunnin välein.