Pienet hymyt katosivat yön aikana. Aamulla odotti angsti, vaani sängyn alla ja loikkasi kimppuun saman tien herättyäni.

Kaikki omistamani housut ovat liian suuria tai sitten minä olen pienempi.

On hämärää ja hiljaista. Kotikolo on kuin pommin jäljiltä eikä minulla ole pisaraakaan energiaa, että jaksaisin tehdä asialle jotain. Selkäni kirkuu ihmisen kosketusta, ihoa. Suudelma ohimolle - ei, en lähde tätä kuvaamaan.

Juon mehua ja annan päivän mennä, valua, kadota. Huomenna voi olla toisin.