Mulla on ongelmia monen asian suhteen. Yksi niistä on se, etten kestä ns. ystävieni rikottuja lupauksia. Mä en yksinkertaisesti kestä sitä, että ystävä sanoo soittavansa, sanotaan nyt esimerkiksi vaikka huomenna, enkä mä sitten kuule siitä ihmisestä mitään, ennen kuin itse soitan. Mä en kestä sitä, että sovitaan treffit esimerkiksi ensi viikon torstaina klo 19 ja sitten tyypistä ei kuulu mitään, ennen kuin mä sitten torstaina klo 19 laitan tekstaria, että mites, meidän piti nähdä just nyt. Ja tyyppi siihen sitten, että no joo, täs nyt on kaikkea, mut miten ois ensi viikolla.

Mä en tahtoisi välittää asiasta niin paljon, mutta ystävät tai olemassa olevat ihmissuhteet ylipäätään, ovat mulle niitä ainoita henkireikiä ja mä niin toivoisin, että mäkin olisin ystävilleni tärkeä.

Mulla on paskamainen olo, mutta tällä viikolla mä olen sopinut onnistuneesti kahdeksi päiväksi tapaamiset, sellaisten ihmisten kanssa, jotka tosiaan pitävät kiinni sovituista asioista.

Mun olisi päästävä pois tästä kaupungista, mä olen niin helvetin kyllästynyt olemaan täällä. Mä tahtoisin jonnekin kauas, joku Uruguay voisi olla tarpeeksi kaukana. Kadota, häipyä, tulla näkymättömäksi.

Sisäinen silmäni katsoo kriittisesti peiliin ja käskee oksentaa.