Eilen sain silittää ja rapsuttaa taas juhannuskoiraani. Ja muita koiria siinä ohessa... Käteni ovat aivan vereslihalla, mutta se oli sen arvoista. (Olen siis tappoallerginen koirille, enkä saisi koskea niihin ollenkaan.)

Minulla oli hyvää seuraa ja riittävästi juomaa, pizzankin söin puoliksi erään herrahenkilön kanssa. Tänään olen kuitenkin hieman levoton ja apea, minua askarruttaa tunne, jota en tahtoisi tuntea. Osaako kukaan kytkeä tunteitaan pois päältä? Minä tahtoisin oppia.

Jostain kumman syystä kaipaan ystäviäni nyt oikein voimakkaasti. Aria, jonka kanssa voin vain istua hiljaa tuntikausia, tai vaihtoehtoisesti kälättää suu vaahdossa. Jyrkiä, jonka kanssa voisin nauraa. Pasia, joka tuntee minut ehkä paremmin kuin kukaan. Entisiä kämppiksiäni, kaikkia heitä. Joonasta, jota voi rapsuttaa korvan takaa ja se antaa tassua. Katia, jota rakastan.

He kaikki ovat olemassa, mutta minusta kaukana.

Kahvinkeitin huhuilee puoleensa, ampiainen surraa ikkunassa ja minä aion katsoa nyt jonkun elokuvan.